lauantai 20. helmikuuta 2016

Nyhtöpossu ja itävaltalainen perunasalaatti

Taannoisena viikonloppuna oli aikaa kokeilla siankämpäleen kypsennystä pulled pork -tyyliin. Käytetty liha oli kinkun leikkauksesta yli jäänyttä paistia, ja tarkoitukseen hieman liian vähärasvaista, joten se pääsi viiden tunnin kypsennysajan puitteissa vähän turhan kuivaksi. Maustaminen ja makeahkon bbq-soossin keitto tuotti kuitenkin odotetunlaisen tuloksen. Laitan tätä kyllä uudelleenkin!

Lisukkeeksi tein Wien-kirjoituksessa kehumaani itävaltalaista perunasalaattia. Salaatin versiointi kotioloissa onnistui varsin hyvin, ja tämä yksinkertaisuudessaan maukas lisuke pääsee perheen vakioruokalistalle. Erityisen iloinen olen siitä, että kerrankin sain perunat keitettyä sopivan kypsiksi, ei yhtään yli. Yritän kirjoittaa keitto-ohjeen mahdollisimman tarkasti reseptiin.




Nyhtöpossu

n. 800 g porsaan paistia, rasvoineen ja nahkoineen
2 rkl ruokaöljyä
2 valkosipulinkynttä

Mausteseos:
2-3 rkl (ruskeaa) sokeria
1-2 rkl suolaa
1-2 rkl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa
mustapippuria, chiliä, savusuolaa, korianteria ym.

Kastikkeeseen:
3-4 dl lihan paistolientä
1-2 rkl tomaattipürettä
1-2 rkl ketsuppia
(mausteita)

Raasta valkosipulinkynnet öljyyn ja valele porsaanpaistipalan päälle. Anna maustua pari tuntia. Sekoita kuivat mausteet keskenään ja hiero seos tasaisesti lihan pintaan. Laita liha uunivuokaan ja kaada pohjalle tilkka vettä. Peitä vuoka kannella tai foliolla ja laita paistumaan 100-125 Celsius-asteiseen uuniin. Paista n. 3 tuntia, kunnes liha alkaa olla kypsää. Ota folio pois ja paista vielä 1-2 tuntia. Käännä lihaa välillä ja valele paistoliemellä, jotta siihen muodostuu paistopinta, mutta se ei samalla pääse kuivumaan. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hetken.

Nosta liha lautaselle tai työlaudalle. Kaavi pois näkyvä rasva ja kamara. Revi liha kahdella haarukalla tai muilla työvälineillä syynmukaisiksi suikaleiksi ja siirrä tarjoiluastiaan. Siivilöi paistinliemi kasariin. Jäähdytä nopeasti ja kuori pintaan hyytyvä rasva pois. Sekoita liemeen tomaattipüre, ketsuppi ja tarvittaessa lisää mausteita. Keitä kokoon niin, että jäljellä on n. 3 desilitraa paksua kastiketta. Sekoita kastike lihan kanssa ja tarjoile.




Itävaltalainen perunasalaatti
(Erdapfelsalat)

n. 1 kg kiinteitä perunoita
1 punasipuli
tuoretta basilikaa
½ dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
1-2 rkl sinappia (keskieurooppalaistyyppistä)
1 rkl viinietikkaa
suolaa
sokeria
mustapippuria
(liha- tai kasvisliemikuutio)

Kuori perunat ja leikkaa ne tukeviksi viipaleiksi. Laita perunat kattilaan. Huuhtele kylmällä vedellä, sekoita ja valuta vesi pois. Kaada päälle vedenkeittimellä (/vast.) kiehautettua vettä. Mausta suolalla ja halutessasi liuota sekaan liha- tai kasvisliemikuutio. Keitä kohtalaisen voimakkaalla lämmöllä välillä sekoitellen 5-6 minuuttia. Valuta vesi pois ja kaada perunat suoraan tarjoiluastiaan jäähtymään.

Purista puolikkaasta sitruunasta mehu, yhdistä oliiviöljyn, sinapin ja viinietikan kanssa kastikkeeksi. Mausta sokerilla ja mustapippurilla. Silppua punasipuli ja basilika pieneksi, ripottele perunoiden päälle. Lopuksi valele kastike salaatin joukkoon ja sekoita varovasti. Salaatti maistuu sekä tuoreeltaan lämpimänä että jäähtyneenä.