Perheen kesken oli sovittu, että sunnuntain päivällisruokana on Makkarayllätys. Kas kun jääkaapissa oli makkarapaketti, joka täytyi saada tuottavaan käyttöön. Ruokalajin nimeäminen ympäripyöreästi puolestaan nopeutti ruoasta sopimista ja vaiensi pienväen potentiaaliset protestit. Samalla se kuitenkin asetti hiljalleen kasautuvia reseptiikkapaineita varsinaiselle ruoan tekijälle.
Eli minulle.
Vielä lauantaina iltapäivällä minulla ei ollut aavistustakaan, mitä Makkarayllätys voisi pitää sisällään. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin muistella unkarilaista kotiruokaklassikkoa, rakott krumpli -makkaravuokaa. Kehittelin ajatusta eteenpäin ja lisäsin - samoin unkarilaisvaikutteisesti - mukaan myös hieman paprikahöystöä. Ei muuta kuin kokeilemaan!
Makkarayllätys oli nimensä veroinen; puoliso kävi välillä keittiön ovella kurkkimassa, mitä ihmettä siellä tusaan. Pienväestö protestoi odotetusti.
Makkarayllätys
1 kg perunaa
300 g makkaraa, maun mukaan*
1 iso sipuli
2 suippopaprikaa
2 dl kermaa tai lihalientä
ruokaöljyä
valkosipulia
paprikaa
pippuria
suolaa
worchestershire-kastiketta
Kuutioi sipuli ja paprika pieniksi kuutioiksi. Kuullota pannulla pehmeäksi, mausta suolalla ja worcestershirella. Jätä jäähtymään.
Kuori (vanhat) tai pese (uudet) perunat. Leikkaa perunat ohuiksi tasakokoisksi siivuiksi - tämä käy helpoiten mandoliinileikkurilla. Huuhtele perunasiivuista liika tärkkelys ja siirrä siivut kulhoon. Mausta ruokaöljy vahvasti valkosipulilla, paprikajauheella, suolalla ja pippurilla. Kaada mausteöljy perunoiden päälle ja sekoittele niin, että perunat maustuvat tasaisesti. Viipaloi makkara, samoin melko ohuiksi siivuiksi.
Voitele laakea uunivuoka. Lado kolmasosa perunoista vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Levitä päälle puolet sipuli-paprikahöystöstä ja sen jälkeen puolet makkarasiivuista. Tee toinen kerros samassa järjestyksessä, ja päälimmäiseksi taas kerros perunoita.
![]() |
Kokoamisprosessi meneillään |
Laita vuoka 200-asteiseen uuniin, paista noin 20 minuuttia. Kaada sen jälkeen vuokaan lihalientä tai kermaa niin, että päälimmäiset perunat eivät peity nesteeseen. Jatka paistamista noin 45 minuuttia. Sammuta uuni, peitä vuoka foliolla, ja jätä hautumaan jälkilämpöön. Tarjoile vaikkapa marinoidun kaalisalaatin tai muun pikantin lisukkeen kera.
*) Tähän ruokaan sopivat varmasti myös muut lihat, vaikkapa paistintähteet, miksei myös jokin maun mukainen kasvisproteiinivalmiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti