tiistai 10. tammikuuta 2017

Espresso-suklaamuffinssit

Edelleen mennään uudenvuoden juhlatarjoilujen merkeissä. Halusin kahvimaustetuja suklaamuffinsseja ja sellaisia tein. Resepti löytyi Livin-blogista, kuorrutuksen keksin itse, jolloin ensimmäisestä kehittelyversiosta tulikin hieman liian löysää. Lisää siis tomusokeria tarvittaessa.



Espresso-suklaamuffinssit
n. 25 kpl

150 g voita
3,5 dl sokeria
3 kananmunaa

1 dl maitoa tai kermaa
1 dl (2 shottia) espressoa

6 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tummaa kaakaojauhetta
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

150 g suklaata maun mukaan

Kuorrutus:

1 rkl espressoa
1-2 dl tomusokeria
100 g vanilja- tai suklaamaustettua tuorejuustoa



Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa kananmunat yksitellen sekaan. Valmista desilitran verran espressoa eli noin kaksi espressokoneen tuplashottia. Sekoita samaan määrään maitoa tai kermaa. Vatkaa munaseoksen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vähän kerrallaan taikinaan.

Lisää suklaa joko rouhittuna taikinaan tai laita palanen jokaisen vuoan pohjalle ennen paistamista. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 Celsius-asteessa n. 20 minuuttia.

Kuorrutusta varten sekoita espresso ja tuorejuusto tasaiseksi tahnaksi ja kiinteytä haluttuun tiheyteen vatkaamalla sekaan sopiva määrä tomusokeria. Levitä tai pursota jäähtyneiden muffinsien päälle ja laita vielä jääkaappiin, jotta kuorrutus jähmettyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti