sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Viljapihvejä ja salaattia

Noora oli tilannut ylioppilaskunnan luomuruokapiiristä kotimaista viljapihviaineista. Kokeilimme sitä eilen. Kuvareportaasi kertoo projektin toteuttamisesta:


Omituisesta mössöstä...


...paistinpannun kautta...


...lautaselle!

Kuiva-aine sekoitettiin veteen ja annettiin turvota. Epäilin aluksi, että taikina jää liian löysäksi, mutta paistovaiheessa se totteli vallan mainiosti. Ohjeen mukaan "ruokalusikallisen kokoiset" pihvit pysyivät pannulla hyvin kasassa kun (ilmeisesti) vehnägluteeni toi taikinaan sitkoa, isompia en silti menisi yrittämään.

Rapeaksi paistettuna pihvit olivat oikein maukkaita, jotain letun ja kasvispihvin väliltä. Myös mausteisuus oli kohdallaan. Fetasalaatin ja kermaviilikastikkeen kera varsin onnistunut päivällisruoka.

Pihviaineksessa vinkattiin myös mahdollisuudesta lisätä taikinaan vihannesraastetta. Tätäkin voisi joskus kokeilla.

3 kommenttia:

  1. Näyttävät ihan joltain jauhelihapihveiltä! Jos olisin nähnyt vain tuon alimman kuvan, olisin veikannut juuri sitä. Makaroni-tonnikala -linjalla elävä henkilö täällä ihmettelee.

    Nälkähän tässä tulee kun lueskelee tätä blogia. Mutta täytyy sanoa, että tarkastelen tekemiäsi viljapihvejä aika laskelmoivasti. Voisi maistua minullekin.

    VastaaPoista
  2. Seosta myydään keltaisessa pussissa varmaan myös hyvin varustelluissa ruokakaupoissa ja ainakin ekoliikkeissä. Olivat kyllä todella yllättävän hyviä ainakin noin tuoreeltaan.

    VastaaPoista
  3. Tutkimukset siis jatkukoon! Mahtaiskohan Kuokkalan ruokakaupoista löytyä vai pitääkö lähteä etsimään oikein keskustan putiikeista... Oliko tuo muuten minkä hintaista värkkiä?

    VastaaPoista