Nyhtöpossu ja itävaltalainen perunasalaatti

Taannoisena viikonloppuna oli aikaa kokeilla siankämpäleen kypsennystä pulled pork -tyyliin. Käytetty liha oli kinkun leikkauksesta yli jäänyttä paistia, ja tarkoitukseen hieman liian vähärasvaista, joten se pääsi viiden tunnin kypsennysajan puitteissa vähän turhan kuivaksi. Maustaminen ja makeahkon bbq-soossin keitto tuotti kuitenkin odotetunlaisen tuloksen. Laitan tätä kyllä uudelleenkin!

Lisukkeeksi tein Wien-kirjoituksessa kehumaani itävaltalaista perunasalaattia. Salaatin versiointi kotioloissa onnistui varsin hyvin, ja tämä yksinkertaisuudessaan maukas lisuke pääsee perheen vakioruokalistalle. Erityisen iloinen olen siitä, että kerrankin sain perunat keitettyä sopivan kypsiksi, ei yhtään yli. Yritän kirjoittaa keitto-ohjeen mahdollisimman tarkasti reseptiin.

Nyhtöpossu

n. 800 g porsaan paistia, rasvoineen ja nahkoineen
2 rkl ruokaöljyä
2 valkosipulinkynttä

Mausteseos:
2-3 rkl (ruskeaa) sokeria
1-2 rkl suolaa
1-2 rkl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa
mustapippuria, chiliä, savusuolaa, korianteria ym.

Kastikkeeseen:
3-4 dl lihan paistolientä
1-2 rkl tomaattipürettä
1-2 rkl ketsuppia
(mausteita)

Raasta valkosipulinkynnet öljyyn ja valele porsaanpaistipalan päälle. Anna maustua pari tuntia. Sekoita kuivat mausteet keskenään ja hiero seos tasaisesti lihan pintaan. Laita liha uunivuokaan ja kaada pohjalle tilkka vettä. Peitä vuoka kannella tai foliolla ja laita paistumaan 100-125 Celsius-asteiseen uuniin. Paista n. 3 tuntia, kunnes liha alkaa olla kypsää. Ota folio pois ja paista vielä 1-2 tuntia. Käännä lihaa välillä ja valele paistoliemellä, jotta siihen muodostuu paistopinta, mutta se ei samalla pääse kuivumaan. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hetken.

Nosta liha lautaselle tai työlaudalle. Kaavi pois näkyvä rasva ja kamara. Revi liha kahdella haarukalla tai muilla työvälineillä syynmukaisiksi suikaleiksi ja siirrä tarjoiluastiaan. Siivilöi paistinliemi kasariin. Jäähdytä nopeasti ja kuori pintaan hyytyvä rasva pois. Sekoita liemeen tomaattipüre, ketsuppi ja tarvittaessa lisää mausteita. Keitä kokoon niin, että jäljellä on n. 3 desilitraa paksua kastiketta. Sekoita kastike lihan kanssa ja tarjoile.

Itävaltalainen perunasalaatti
(Erdapfelsalat)

n. 1 kg kiinteitä perunoita
1 punasipuli
tuoretta basilikaa
½ dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
1-2 rkl sinappia (keskieurooppalaistyyppistä)
1 rkl viinietikkaa
suolaa
sokeria
mustapippuria
(liha- tai kasvisliemikuutio)

Kuori perunat ja leikkaa ne tukeviksi viipaleiksi. Laita perunat kattilaan. Huuhtele kylmällä vedellä, sekoita ja valuta vesi pois. Kaada päälle vedenkeittimellä (/vast.) kiehautettua vettä. Mausta suolalla ja halutessasi liuota sekaan liha- tai kasvisliemikuutio. Keitä kohtalaisen voimakkaalla lämmöllä välillä sekoitellen 5-6 minuuttia. Valuta vesi pois ja kaada perunat suoraan tarjoiluastiaan jäähtymään.

Purista puolikkaasta sitruunasta mehu, yhdistä oliiviöljyn, sinapin ja viinietikan kanssa kastikkeeksi. Mausta sokerilla ja mustapippurilla. Silppua punasipuli ja basilika pieneksi, ripottele perunoiden päälle. Lopuksi valele kastike salaatin joukkoon ja sekoita varovasti. Salaatti maistuu sekä tuoreeltaan lämpimänä että jäähtyneenä.

Sitruuna-anjovispasta

Kirjataanpa pakkaskelien keskelle kesäisen raikas kokkausmuisto. Sitruuna-anjovispasta on kuuluisan avokadopastan vähemmän tunnettu serkku Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-keittokirjasta. Pelkän reseptin lukeminen hämmästyttää, makuyhdistelmän kuvitteleminen etukäteen on vaikeaa. Ensimmäinen lusikallinen kuitenkin kumoaa epäilykset. Suosittelen kokeilemaan.

Rohkenin silti muuttaa reseptiä sen verran, että kirjoitan sen tähän itse kokkaamassani muodossa.

Kestääkö lopputulos vertailun esikuvansa kanssa?

Sitruuna-anjovispasta

1 tlk (á 43 g) aitoja anjovisfileitä*
2 valkosipulinkynttä
1-2 (luomu)sitruunaa
1 puntti ruohosipulia
basilikaa
lehtipersiljaa
(tilliä)
3-4 kananmunaa
½ dl oliiviöljyä
n. 1 dl valkoviiniä
100 g parmesan-tyyppistä juustoa
mustapippuria

500 g pastaa, esim. fusilli

Aloita kastikkeen teolla. Keitä kananmunat kovaksi, kuori ne ja tilsi murskeeksi. Silppua valkosipuli hyvin hienoksi ja laita kulhoon. Raasta samaiseen kulhoon 1-2 pestyn sitruunan kuori ja purista niistä mehu. Käytä harkintaa; sitruunan maku saa olla kastikkeessa voimakas, muttei tietenkään ylivoimainen. Silppua anjovisfileet pieneksi ja lisää kastikkeeseen.

Yrttejä saa olla reilusti, mutta niiden suhteissa on syytä olla huolellinen. Ensimmäiseen laittamaani versioon meni liikaa persiljaa. Korostan siis ruohosipulin osuutta, basilika ja persilja sitten komppavat. Hyppysellinen tilliäkin menee aivan hyvin.

Raasta runsaasti parmesan-tyyppistä juustoa kastikkeeseen, lisää myös kananmunat ja kaada päälle reilu tilkka oliiviöljyä ja vajaa lasillinen valkoviiniä. Sekoita kastike tasaiseksi, maista ja levitoi. Mausta mustapippurilla, lisää tarvittaessa valkosipulia tai yrttejä

Keitä pasta suolatussa vedessä. Valuta ja ota 1-2 dl keitinvettä talteen. Nesteytä kastike sillä notkeaksi. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon, koristele yrttisilpulla ja juustoraasteella. Tarjoile heti.


*) Aito anjovis eli sardelli on eri otus kuin kilohaili, jota Suomessa yleensä myydään kauppanimellä anjovis. Alexander Gullichsen on tästä erityisen tarkka, mutta hänellä onkin suvussa korkeampaa anjovisasiantuntemusta.

Wien on aina Wien...

Kävin joulukuun puolella työmatkalla Wienissä. Perehtymystä paikalliseen ruokakulttuuriin piisasi, koska sekä Wienin yliopiston tarjoamat lounaat että oman matkaseurueemme valitsemat päivällispaikat edustivat sitä täysissä mitoissa. Paneerattuja lihankappaleita tuli nautittua (?) useampaan kertaan. Osa niistä oli herkullisempia kuin toiset. Niiden lisäksi pyrin testaamaan muitakin klassikkoja, joista alla muutama esimerkki.

Tafelspitz on Itävallan epävirallinen kansallisruoka ja tunnetuin heti wieninleikkeen jälkeen. Vahvassa liha- ja kasvisliemessä keitetty naudanliha on mureaa ja mehevää. Annokseen kuuluvat erottamattomasti myös paistettu peruna ja piparjuuri-omenasose. Mainiossa gastronomisessa muistelmateoksessaan Herkkusuun kasvatus Josef Wechsberg omistaa kokonaisen luvun Tafelspitzille, huomauttaen tosin, että nykyään tarjoiltavia annoksia tuskin on leikattu varsinaisesta Tafelspitzistä, joka on siis paitsi ruokalaji, myös erityisnimitys ulkopaistin parhaalle palalle, vaan mistä lie keittolihasta. Toista se oli Frans Josefin aikaan...

Frittatensuppe puolestaan on tyypillinen alkukeitto; lihalientä, jonka ruokaisuutta on lisätty suikaleiksi leikatuilla pannukakuilla. Kaikella kunnioituksella itävaltalaista keittiötä kohtaan: en ole ihan vakuuttunut.

Eräänä iltana päädyimme seurueen kanssa sympaattiseen steiermarkilaiseen oluttupaan, jossa ruokakin oli aidon kotikutoista. Tupa oli täynnä ja ruoan odottelu kesti, mutta maku hyvitti paljon. Talon erikoinen, Reindlfleisch, oli kermakastikkeessa haudutettua porsaanfileetä herkkusienten kera. Suosittelen!

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, Wienerschitzel. Vaikka autenttisimpana pidetty Wienerschnitzel valmistetaankin vasikanlihasta, lähes kaikilla näkemilläni ruokalistoilla ruoan nimessä oli lisäys vom Schwein - sianlihasta - niin tässäkin. Ja jos vielä ravistelemme autenttisuuden myyttiä, sitruunaa kyllä oli tarjolla joka kerta, mutta anjovista ja kaprista ei koskaan. Leikkeessä itsessään ei ole mitään hätkähdyttävää - hyvällä tuurilla se on mehevä, huonolla kuivakka. Positiivisin yllätys annoksessa oli sen perinteinen lisuke, raikas perunasalaatti vinagrettekastikkeella.

Yleisesti ottaen wieniläinen ruokatarjonta oli odotetunkaltaista; runsasta ja lihaisaa. Toki ravintoloissa olisi ollut ihan riittävästi valinnanvaraa, mutta tällä kertaa pitäydyttiin perinteisellä linjalla. Hintataso oli kaiken kaikkiaan erittäin kohtuullinen, pääruoat olivat paremmissakin paikoissa vain 10-15 euroa, ja huomattavasti halvempiakin tarjouksia näkyi. Pitääpä tulla toistekin.

Joulukinkun suolaus, paisto ja kastike

Kun joulussa ei muuten meinannut olla tarpeeksi laittamista, päätin sitten suolata joulukinkun itse. Halusimme suosia lähellä tuotettua lihaa, joten tilasimme paikalliselta siankasvattajalta neljänneksen possua. Muut osat menivät pakasteeseen (ja saattavat esiintyä myöhemmissä päivityksissä), kinkkua kävin suolaamaan suurella innolla ja olemattomalla kokemuksella.

Jouluaatto miinus 16 päivää: mötkäytin huuhdellun kinkun sopivan kokoiseen kannelliseen astiaan - 30-litrainen Smartstore oli ainakin riittävän tilava. Suolaukseen kokeneemmat tekijät suosittelivat 11-prosenttista suolaliuosta: kiehautetaan isossa kattilassa vesi ja vastaava suolamäärä kunnes suola liukenee; jäähdytetään kädenlämpoiseksi, jotta kinkku ei ala kypsyä; kaadetaan vesi kinkun päälle; toistetaan, kunnes vesi peittää lihan. Minulla tähän meni muistaakseni 16-18 litraa.

Suolausaika oli tasan kaksi viikkoa. Lämpötilan tulee olla 0-8 Celsius-astetta; onnekseni ulkolämpötila suosi suolaajaa ja koko prosessi hoitui parvekkeella. Useissa ohjeissa kehotetaan vaihtamaan suolaliemi kerran suolauksen aikana, mutta minulta jäi tämä tekemättä, en sitten tiedä vaikuttiko makuun.

Jouluaatto miinus kaksi päivää: kinkku on sananmukaisesti harmaasuolattu. Pois liemestä, suolavesi viemäriin, huuhtelu ja viileää vettä tilalle. Yön yli liottaminen huoneenlämmössä tasoittaa suolaisuutta, ja vesi tasaa myös kinkun lämpenemistä kohti paistamisen aloituslämpötilaa (n. 10 astetta).

Aatonaatto: kinkku lopullisesti pois liemestä, nopea kuivaus paperilla, paistopussiin ja pellille. Paistomittari kohdalleen (lihan paksuimpaan kohtaan, muttei luuhun asti) ja uuniin. Alkulämpötila n. 175 Celsius-astetta, ensimmäisen tunnin jälkeen lasketaan 100-125 asteeseen. Valmista on, kun mittari näyttää 75-78 astetta. Paistoaika 7 kilon palalle oli yllättävän lyhyt, n. 5½ tuntia.

Aluksi varovasti kaadetaan liemi pois paistopussin nurkasta. Ei tietenkään hukkaan, vaan talteen kastiketta varten. Ja vaikkei kastiketta tekisikään, ei rasvaista lientä saa kaataa viemäriin. Seuraavaksi leikataan paistopussi halki, kaavitaan kamara ja silava pinnasta pois ja nostetaan sitten kinkku työlaudalle. Paistopussi roippeineen muualle jäähtymään ja odottamaan kierrätystä. Pelti suojataan leivinpaperilla ja kinkku mötkäytetään siihen takaisin kuorruttamista varten.

Kuorrutus perus-perinteisesti: 2 kananmunankeltuaista ja muutama ruokalusikallinen sinappia vatkataan sekaisin, mukaan voi laittaa myös pari teelusikallista hunajaa. Levitetään kinkun pinnalle, korppujauhoja päälle ja 10 minuutiksi 225-celsiusasteiseen uuniin.

Näin alkaa kinkku olla viimein valmis. Kauan odotetut ensimmäiset maistiaispalat: ihan sialta maistuu. Mureaakin on, joskin ainakin pinnassa suolaa on runsaasti. Kokonaisuutena suolaus on kuitenkin onnistunut hyvin ja suhteellisen tasaisesti.

Jouluaatto: niin, se kastike. Kypsästä kinkusta otetaan siis paistinliemi talteen ja siivilöidään. Jätetään jäähtymään yön yli jääkaappiin tai parvekkeelle. Jäähtyneestä ja hyytyneestä liemestä kuoritaan rasvat pois ja kompostiin. Liemestä otetaan talteen sen verran kun kastikkeelle on kysyntää. Itse teen sitä mieluusti ison annoksen ja syön loppujen lopuksi kastiketta enemmän kuin itse kinkkua.

Kastikkeen perusohje:

5 dl kinkun paistinlientä
2-4 rkl makeaa ja väkevää sinappia
3 rkl kastikesuurustetta
2 dl ruokakermaa
mausteita

Kuumennetaan paistinliemi kiehuvaksi, lisätään sinappi, suuruste ja ruokakerma ja vatkataan tasaiseksi. Keitetään, kunnes kastike sakenee. Maustetaan maun mukaan.

Perusversiota voi muokata helposti lisäämällä esim. omenasosetta, valkosipulia, chiliä, muhennettuja taateleita, konjakkia, voimakkaanmakuista juustoa tai mitä nyt sattuu omaan makuun sopimaan.


Ei-maksettu mainos: kinkun toimitti Pohjosahon tila Laukaasta.

Ville polttaa pohjaan, n. 1992

Lapsuudenkodista, erään laatikon perältä löytyi sarjakuva, jonka nähtyään rouva pääsi toteamaan: "Ei tuo sinunkaan huumorintajusi ole 25 vuodessa paljoa kehittynyt." Vastaan väittäminen on vaikeaa näin painavan todistuskappaleen edessä. Teos on piirrostyylistä ja käsialasta päätellen noin vuodelta 1992, ja pohjautunee jossain määrin tositapahtumiin; kuvissa esiintyy silloinen kotipihalla seissyt tiiligrilli, jolla grillatessamme saattoi joskus olla hieman tarpeellista enemmän savua ilmassa.

Perunalasagne

Otsikosta voi päätellä, että jälleen liikutaan ruokainnovaatioiden syvässä päässä. Viime keskiviikkona ideoitiin perheen viikonlopun ruokalistaa, johon sisältyi mm. lasagne. Samalla kuitenkin totesin, että useampi pastaruoka peräkkäin on jokseenkin mielikuvituksetonta. Lisäksi rouva vaati keventämään kokonaisuutta vihanneksilla. Heitin siihen puhtaana hönökommenttina, että "entä jos korvataan lasagnelevyt perunalla?" Lopetettuani nauramisen rouva kysyi tyynesti: "No miksi ei?" Rupesin sitten miettimään asiaa tarkemmin ja löysin makumuiston valkokastikkeessa haudutetusta peruna-porkkanalaatikosta. Sehän voisi olla jopa ihan syötävää. Ei muuta kun.

Kokeilu onnistui ihan kohtalaisesti. Retrospektiivisenä käsitteenmäärittelynä voisi tietysti todeta, että ruoka on luonteeltaan lähempänä moussakaa kuin lasagnea, mutta ei nyt ruveta muuttamaan alkuperäistä otsikkoa.

Perunalasagne

800 g perunoita
4 porkkanaa

Valkokastike:
50 g voita
1-2 rkl vehnäjauhoja
1 l kevytmaitoa
suolaa, pippuria, muskottia
200 g juustoraastetta

Jauhelihakastike:
500 g jauhelihaa
2-3 sipulia
valkosipulia
700 g tomaattimurskaa
tomaattipürettä
oreganoa, basilikaa, rosmariinia, suolaa, pippuria, paprikaa

Kuori ja viipaloi perunat ja porkkanat. Kiehauta väljässä, suolatussa vedessä puolikypsiksi ja valuta vesi pois.

Valmista valkokastike: sulata voi kattilassa, sekoita joukkoon jauhot, kypsennä hetken aikaa, ja lisää sitten lämmitetty maito vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kunnes kastike sakenee. Sekoita säännöllisesti pohjaanpalamisen välttämiseksi. Mausta suolalla, pippurilla ja muskotilla. Lopuksi lisää 3/4 juustoraasteesta ja sekoita tasaiseksi. Sekoita peruna- ja porkkanaviipaleet kastikkeeseen.

Jauhelihakastiketta varten kuutioi sipuli ja valkosipuli. Ruskista jauheliha, mausta yrteillä. Lisää sipulit ja kuullota. Lisää tomaattimurska ja -püre sekä tarvittaessa hieman vettä. Keittele tasaiseksi ja mausta maun mukaan.

Annostele voideltuun uunivuokaan tai -pataan kerroksittain peruna-valkokastikeseosta ja jauhelihakastiketta (esim. pohjalle 1/2 perunaa, väliin jauhelihakastike ja päälle loput perunat). Ripottele päälimmäiseksi loppu juustoraaste. Kypsennä 175-celsiusasteisessa uunissa n. 1 h, tai kunnes perunat ja porkkanat ovat hautuneet kypsiksi.

Pataborssi

Olen kirjoittanut bors-keitosta ennenkin, mutta tällä kertaa otin siihen uuden lähestymistavan. Miksi keitellä soppaa kuohuvassa kattilassa, kun sen voi hauduttaa kypsäksi siististi uunipadassa? Heti kokeilemaan!

Pataborssi

100 g pekonia
3 keskikokoista sipulia
½ pientä kaalia (n. 500 g)
4 punajuurta
3 porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
200 g savukinkkua
1 tlk (á 200 g) etikkapunajuuria suikaleina
2 lihaliemi(fondi)kuutiota
1½-2 l vettä
suolaa, pippuria, sokeria tai hunajaa, etikkaa

Suikaloi kaalit ja sipulit. Kuutioi pekonit ja kuumenna niitä paistinpannulla niin, että niistä irtoaa rasvaa. Kuullota pekonin kera ensin sipulit ja sitten kaalit. Siirrä 4-5 litraiseen uunipataan. Kuori ja suikaloi punajuuret ja porkkanat, lisää pataan. Savukinkku myös suikaleina sekaan (halutessaan sitä voi ensin vähän ruskistaa pannulla). Valkosipulinkynnet voi lisätä esim. puristettuna tai raastettuna, niin maku irtoaa paremmin suureen määrään keittoa. Lopuksi lisää etikkapunajuuret liemineen.

Kiehauta vesi ja liuota lihaliemikuutiot siihen. Kaada neste pataan. Jos lisänesteytys on tarpeen, lisää vettä. Laita kansi päälle ja pata 150-celsiusasteiseen uuniin. Anna kypsyä 2-3 tuntia, sekoittaen kerran-pari välissä. Avaa kansi ja tarkista maku. Mausta tarvittaessa; liemen kuuluu olla hieman hapahkoa, makealla vivahteella - tilkka hunajaa ja/tai etikkaa voi olla paikallaan.

Keiton voi tässä vaiheessa jäähdyttää ja kypsentää loppuun seuraavana päivänä. Kypsennä uudelleen uunissa noin tunnin ajan ja jätä sitten kansi päällä hautumaan syöntihetkeen saakka. Tarjoile smetanan ja hapanleivän kera.

Ravintolapäivä!

Viikonloppuna oli jälleen Ravintolapäivä. Pitkästä aikaa meidänkin perheellämme oli tilaisuus käydä maistelemassa naapuruston tarjontaa. Ja sitähän piisasi. Kun Ravintolapäivä pian perustamisensa jälkeen laajeni neljä kertaa vuodessa järjestettäväksi tapahtumaksi, ehdin jo epäillä, mahtaako joka kierrokselle riittää innostuneita osallistujia. Olin onneksi väärässä. Hienoa, että ihmiset jaksavat aktivoitua myös syksyllä ja talvella!

Jo muutaman vuoden ajan on iloisena ilmiönä ollut erityisesti se, että kaupungissa viivähtävät vaihto-opiskelijat pystyttävät kotimaidensa keittiöitä edustavia ravintoloita. Tästä saimme nauttia myös tällä kerralla, kun parin korttelin päässä oli opiskelija-asuntoon perustettu meksikolaispaikka.Tortillat erilaisilla täytteillä maistuivat, ja järjestäjät tarjosivat lisukkeeksi viittä erilaista ja erivahvuista salsaa. Naga jolokia -tasolle en uskaltautunut, mutta esimerkiksi habanerosta oli keitelty erittäin hyvä soossi, jossa tulisuutta piisasi, mutta myös hedelmäisyys ja muut maun elementit olivat mukana.

Jatkoimme matkaa Pelikahvila Pikseliin, jossa vietettiin paitsi ravintola- myös pelipäivää. Tarjolla oli peliklassikoista inspiroituneita leivonnaisia aina minecraft-suklaapalikoista pacman-kenttä-mokkapaloihin. Hyvistä ideoinneista paljon plussaa, vaikkakin rouvan mielestä Triforce-amuletti toimii taikaesineenä paremmin kuin sitruunaleivoksena.

Sasselin kanapasta

Tänään ruokalistalla opiskeluaikojen klassikko, opiskelijatoverini Teemun (alias nimimerkki Sasseli) kehittelemä kanapasta, jota laitoin ensimmäisen kerran jo vuonna 2007, ja josta on itse asiassa ollut tarkoitus kirjoittaa blogiin jo paljon aikaisemmin, sen verran kätevä arkiruoka se on.

Resepti on aikojen kuluessa hioutunut ja varioitunut, mutta peruselementit ovat edelleen tunnistettavissa. Vihannekset ja mausteet vaihtelevat eri kerroilla, ja makua voi varioida myös vaihtamalla tuorejuuston tyyppiä; esimerkiksi tässä annoksessa kantarelli -Creme Bonjour toi mielenkiintoisen täyteläisen sienivivahteen.

Tämänkertainen resepti on myös laadittu normaalia isommalle annokselle, kun perheessä oli tarvetta tehdä nopeasti ruokaa useamman päivän tarpeiksi. Vakioannokseen menee 300 g kanaa, 500 g pastaa ja 200 g tuorejuustoa.

Sasselin kanapasta

500-600 g hunajamarinoituja* broilerinsuikaleita
4 sipulia
800 g parsakaali-kukkakaali-porkkana -pakastevihanneksia
2 pkt (á 200 g) maustettua tuorejuustoa
1 tlk (á 2 dl) ruokakermaa 
200 g juustoraastetta (esim. mozzarella, emmental tai näiden sekoitus)
700 g pastaa, esim. fusilli
suolaa, pippuria ym.

Keitä pasta väljässä vedessä lähes kypsäksi. Paista kanasuikaleet pannulla, lisää sipulit ja kuullota pehmeiksi. Lisää pakastevihannekset, anna niiden sulaa ja paloittele tarvittaessa lastalla. Lisää tuorejuustot ja ruokakerma, hauduta tasaiseksi kastikkeeksi.

Annostele pasta ja kastike uunivuokaan ja kääntele varovasti sekaisin. Ripottele sekaan enin osa juustoraasteesta ja loput pinnalle. Paista 200-celsiusasteisessa uunissa n. 20 min, kunnes pinta on saanut vähän väriä. Sammuta uuni ja anna ruoan hautua toisen mokoman, jotta maut tasaantuvat.


*yleensä valmiiksi marinoituja lihatuotteita ei suosita, mutta tässä tapauksessa marinadi on ihan siedettävä lisä ja korostaa ruoan konstailematonta arkiluonnetta.

Pieni sinappipäivitys

En käytä sinappia kovinkaan usein, mutta huomaan asettaneeni sillekin tiettyjä kriteerejä. Kotimaiset sinapit ovat lähtökohtaisesti makeita, alkaen keskiverto tuubisinapista ja ulottuen itsetehtyihin, makeanväkeviin joulusinappeihin. Nämä ovat herkullisia oikeassa kontekstissaan - siis joulukinkun kera ja täyteläisten pataruokien laitossa.

Mutta pöytämausteena, kuten perinteikkään käristetyn makkaran keralla, ja muussa ruoanlaitossa (esim. kylmät kastikkeet) ei makea sinappi oikein nappaa. Olen alkanut kaivata keskieurooppalaistyyppistä sinappia, joka on suolaista, melko voimakasta ja rakenteeltaan keskikarkeaa. Muutaman vuoden ajan olen tuonut ja tuottanut käyttööni Unkarista sikäläistä sinappia, joka on mainio tyyppiesimerkki.

Taiteellinen sinappivertailukuva

Ilokseni löysin taannoin lähes vastaavan tuotteen myös lähikaupan hyllystä: Auran sinappi Dijon. En nyt ryhdy erittelemään hyödykkeen autenttisuussuhdetta ranskalaiseen Dijon-sinappiin, eikä ole tarviskaan, koska jälkimmäinen ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini. Sen sijaan Auran Dijon täyttää riittävässä ne odotukset, joita minulla pöytäsinapista on. Toivottavasti muutkin älyävät sitä ostaa, niin pysyy valikoimissa.